Henri Lindström
Palvelunhallinnan moniosaaja ja kokemusajattelija
Henrillä on laaja kokemus palvelunhallinnan ja ohjelmistokehityksen hankkeista sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Hän on toiminut palvelunhallinnan konsulttina IT-palvelunhallintaprosessien ja -työkalujen kehitystyössä ja vastannut ESR-rahoitteisen EU-hankkeen operatiivisesta johtamisesta. Henrillä on kokemusta useista palvelunhallintatyökaluista ja niiden hyödyntämisestä osana laadukasta palveluiden hallintaa.
Konsultoinnin lisäksi Henri on toiminut palvelunhallinnan kouluttajana ja tehnyt palveluhallinnan tutkimustyötä. Tutkimustyön tavoitteena on ollut ymmärtää paremmin palveluorganisaatioiden päivittäistä työtä ja auttaa kehittämään organisaatioiden palveluhallinnan kypsyystasoa sekä työntekijöiden tuottavuutta ja työhyvinvointia.
Henriä voi luonnehtia tulevaisuusorientoituneeksi optimistiksi. Sidosryhmätyöskentely ja erilaisten kyvykkyyksien parissa työskenteleminen ovat hänen vahvuuksiaan. Henrin mielestä parhaat ratkaisut ja palvelut syntyvät yhdessä tekemällä.
Nykyisessä roolissaan Henri toimii yrittäjänä ja palvelunhallinnan konsulttina auttaen yrityksiä luomaan, toimittamaan, ylläpitämään ja kehittämään asiakkaille arvoa muodostavia palveluita ja erinomaisia palvelukokemuksia.