Skip to content

Riku Vuorela

Suomen kokeneimpia ja osaavimpia modernin laitehallinnan asiantuntijoita

Senior Consultant, Netox Oy 

Riku on toiminut erinäisissä vaativissa teknisissä asiantuntija- ja konsultointitehtävissä reilut 10 vuotta muun muassa Elisalla, Digikuulla ja Netoxilla. Tuona aikana hän ollut ollut eturintamassa siirtämässä suomalaisia organisaatiota pilvipohjaisen laitehallinnan ja tietoturvan käyttäjiksi ja tästä hän syttyy edelleen työssään päivittäin. Eniten hän tykkää ja rakastaa tehdä töitä Microsoft 365-päätelaitehallinnan ja tietoturvan parissa.  

Hän on pitänyt viime vuosien aikana useita kymmeniä vastaavia teknisiä pääkäyttäjäkoulutuksia suomalaisille ja kansainvälisille IT-palvelutaloilla, tukkureille ja operaattoreille. Oman uransa aikana hän on oppinut arvostamaan loppuun asti mietittyjä ja toteutettuja teknisiä ratkaisuja, jotka toimivat ja saavat asiakasorganisaatioiden niin pää- kuin loppukäyttäjätkin tyytyväisiksi. 

Eniten kiitosta hän saa koulutuksistaan rautaisen ammattiosaamisensa lisäksi siitä, että hän osaa esittää asiat kansanomaisella kielellä, ymmärrettävästi ja hauskalla tavalla. 

Tulevat koulutukset, vetäjänä Riku Vuorela

Blogikirjoituksissa